Pitkän kypsyttelyn jälkeen päädyin perustamaan oman blogin omaan paniikkihäiriöön & kohtauksiin liittyen. Monet puhuivat, että blogin pitäminen auttaisi kummasti omien ajatusten kanssa olemiseen. Varsinkin kun ne ajatukset ei aina ole ihan kirkkaimmasta päästä.

 

Näin alkuun ajattelin vähän esitellä itseäni.

 

Olen 26 vuotias aikuisen alku. Muutin Kymenlaaksosta Pohjois-Helsinkiin 17.12.2017. Muuton yhteydessä katkesi hoitokontaktit MT-toimistoon, ja työpaikankin jouduin jättämään. Sittemmin olen ollut vähän niinkun tyhjän päällä, kun nämä Helsingin systeemin on vielä vähän vieraita. Tiedän, että netistähän ne kaikki löytyy, kun vaan vähän käyttää aikaa siihen etsimiseen, mutta toistaiseksi on ollut muutakin ajateltavaa, kun uuden kotikaupungin mt-palvelut.

 

Muuton jälkeen ehdittiin kasata huonekalut paikoilleen ja vähän asettua taloksikin, kun piti taas lähteä remontin alta pois. Olihan se jo ennen muuttoa tiedossa, että täydellinen kylppäri-remontti on tulossa + putket & johtoviritelmät uusiksi, mutta kauheasti ei annettu vaihtoehtoja, koska muussa tapauksessa muutto olisi siirtynyt alkukesään. Vielä olisi pari viikkoa jäljellä, joten aikani kuluksi päätin sitten pistää blogin pystyyn ja tuoda omia ajatuksia ja kokemuksia paniikkihäiriöstä ja kohtauksista esille. Kyllä tämä päivänvalon kestää.

 

Tässä nyt oli pieni kuvaus itsestäni & tämän hetkisestä tilanteesta. Ensikerralla lähden jo sitten puimaan aikaa jolloin sain diagnoosin pannikkihäiriöstä.